Tarinaa ja totta Lahden hyppyrimäistä

Vesto Oy ja Naaraharju Oy osallistuivat Lahden kaupungin järjestämään tarjouskilpailuun 70 metrin eli normaalimäen rakentamiseksi vuoden 1977 kisoihin. Veston edustaja DI Jarmo Talonen kokosi suunnitteluryhmään Ins tsto Pontek Oy:n rakennesuunnittelijaksi ja Ratekta Oy arkkitehdiksi (allekirjoittanut). Kilpailu voitettiin, vaikkakin teräsmäki sai yleisöltä ja jopa Lahden museolta tuomion. Mäen paikkaakin jouduttiin siirtämään ns. ”Kuuman linjan” sijaintitiedon tarkistuttua – tuotannon jo käynnistyttyä – mutta profiilin muutoksella ja mäen kauniin ”nokan” poistamisella siitäkin selvittiin, ja peittäähän mainostaulu muutenkin koko asian. Hyppääjät kehuivat mäen olevan helppo, mikä saattaa johtua ns. siirtymäkaarien yksinkertaisuudesta. Arkkitehtuurin tavoite oli osallistua hyppääjän vauhtiin, ponnistukseen ja irtoamiseen ristikkorakenteen diagonaalisuuden muuttumisella. Rakennusteknisesti teräs oli edullinen ja mahdollisti konepajatuotannon muutamassa osassa kuljetettavaksi.

Sellaista oli elämä Suomen Chicagossa 1970-luvulla.

 

Seuraavasta eli 50 metrin pikkumäestä tuli kohta uusi kilpailu samojen osallisten kesken. Tällä kertaa voittajatarjouksen teki SR -konepaja. Yllätys oli melkoinen, kun ilmeni, että Lahden kaupunki oli kelpuuttanut aiemmin 70 metrin mäen voittaneen arkkitehdin piirtämän rakennuslupasuunnitelman pienennysvalokopiona – luulivat ehkä ja vieläkin tekijää samaksi. Vaikka tekijänoikeuskanne nostettiin, niin Lahden yleisen syyttäjän syyteaika pääsi sattumalta vuodessa vanhenemaan. Salpausselän Raivaus Oy eli SR -konepaja toteutti ja Lahden kaupunki maksoi julkisen laittomuuden 1978. Eduskunnan oikeusasiamies ei nähnyt asiassa moitittavaa ja kyseinen kopiojakin (silloinen opikelija) piti lehdistössä tekoaan jopa oikeutettuna mäkikokonaisuuden kannalta. Kukahan olisi maksanut, jos olisin nostanut korvauskanteen? Kaupunki, urakoitsija, opiskelija vai loukattu tekijä? Sellaista oli elämä Suomen Chicagossa 1970-luvulla. Ja edelleen mainostetaan minua pikkumäen suunnittelijaksi, vaikka tarjousmäkemme oli puusta – betoni, teräs, puu – suomalaista rakennustaitoa.

pandora pas cher pandora pas cher pandora pas cher pandora pas cher pandora pas cher pandora pas cher pandora outlet pandora outlet pandora outlet pandora outlet pandora outlet pandora outlet louboutin pas cher louboutin pas cher louboutin pas cher louboutin pas cher louboutin pas cher peuterey outlet peuterey outlet peuterey outlet peuterey outlet peuterey outlet peuterey outlet moncler outlet woolrich outlet